Nyt mua ärsyttää. Oikeastaan ärsyttää aika paljonkin! Miksikö?
Hain viime keväänä lukemaan kansainvälisen politiikan tutkimusta valtiotieteelliseen tiedekuntaa. Luin pääsykokeeseen todella paljon, vaikka asia oli vaikeaselkoista eikä lainkaan sellaista kuin olin odottanut. Päätin kuitenkin, että nyt yritän täysillä tämän kerran. No enhän meitsi tietenkään sinne päässyt. Sain kokeesta kolme pistettä kolmestakymmenestä. Totesin, että tämä ei ole mun juttu. Aikaisemmin keväällä olin miettinyt, että hakisin teologiseen tiedekuntaan. Se oli kuitenkin kaikkien mielestä kunnianhimoton vaihtoehto, ja pääsykoe oli samana päivänä kuin kv-politiikan. Päädyin siis hakemaan valtiotieteelliseen. Nyt olin kuitenkin kokeillut, ja päätin, että tämä yritys jää ainoaksi. Palasin siis toiseen suunnitelmaan.
Sitten olinkin luovuttaja. Ja pappi. Ja hihhuli. Ja tuleva työtön.... lista jatkuu pidemmällekkin. Nykyään aina opiskelupaikkaa kysyttäessä saa olla selittelemässä, että miksi ihmeessä sinä nyt sinne haluat? "No kun ne asiat kiinnostaa", ei riitä vastaukseksi. "Tuleeko susta pappi?" on yleensä seuraava kysymys, vastaan tämän hetkisen fiilikseni mukaan, että ei tule. Sen jälkeen toistuu ensimmäinen kysymys uudelleen, ja päädyn sitten mutisemaan, että meitsistä tulee varmaan opettaja. No enhän mä siitäkään varma ole, mutta se ainaki (yleensä) saa nämä kummaksuvat kysymykset opiskelupaikasta (jota meitsillä ei edes vielä ole) loppumaan.
"Mikä susta tulee isona?" ei ole mitenkään hirvittävä kysymys. Se on vain se äänensävy, jolla se kysytään. Halveksunnan ja kummastuksen omituinen sekasikiö. Ei siitä kuitenkaan voi liiemmin pahastua, eihän kaikki voi ymmärtää miksi, joku haluaa jotain tiettyä juttua opiskella. Se väheksyntä on pahempaa. "Eihän se oo mikään tiede", "Sielhän on vaan jotain hihhuleita", "Eiks toi oo vähän alisuorittamista?", "Tuleeks sust joku pappi?". Tänään, kun olin sijaisena, ja sanoin että opiskelen avoimessa yliopistos teologiaa niin vastauksena kuulu kysymys: "Missä sun risti on?" Toi kysymys oli jollain tavalla vika tikki, ja sen takia halusinki tästä kirjoittaa.
En ymmärrä, en kuollakseni käsitä, miten ihmeessä se, että minä haluan opiskella uskontoja ja niiden vaikutusta tekee musta yhtään vähempää oikeeta opiskelijaa ja miten maailman merkityksillisimpiin kuuluvien ilmiöden tutkiminen ei voi olla tiede jonkun mielestä? Miten se tekee musta yhtään enempää papin (joissa tai joksi haluavissa ei ole muuten mitään vikaa) tai hihhulin, jos mä haluan ymmärtää uskonnon alkuperää tai kehitystä. Mä en oikeasti ymmärrä miten se on alisuorittamista jos menen opiskelemaan ainetta, joka kuulostaa yhdistävän kaiken mikä mua kiinnostaa. En vaan ymmärrä.
Mutta meitsi pitää mun pään pystyssä ja lipun korkeella. Meen ylpeänä opiskelamaan sitä mistä tykkään ja teen parhaani iskeäkseni väheksyjille luun kurkkuun. Ja sen teen hymyillen.
"Ensin he jättävät sinut huomiotta, sen jälkeen he nauravat sinulle, sen jälkeen he taistelevat sinua vastaan, sen jälkeen sinä voitat" - Mahatma Gandhi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti