Rasmuksen ensimmäinen apologia

Nyt mua ärsyttää. Oikeastaan ärsyttää aika paljonkin! Miksikö?

Hain viime keväänä lukemaan kansainvälisen politiikan tutkimusta valtiotieteelliseen tiedekuntaa. Luin pääsykokeeseen todella paljon, vaikka asia oli vaikeaselkoista eikä lainkaan  sellaista kuin olin odottanut. Päätin kuitenkin, että nyt yritän täysillä tämän kerran. No enhän meitsi tietenkään sinne päässyt. Sain kokeesta kolme pistettä kolmestakymmenestä. Totesin, että tämä ei ole mun juttu. Aikaisemmin keväällä olin miettinyt, että hakisin teologiseen tiedekuntaan. Se oli kuitenkin kaikkien mielestä kunnianhimoton vaihtoehto, ja pääsykoe oli samana päivänä kuin kv-politiikan. Päädyin siis hakemaan valtiotieteelliseen. Nyt olin kuitenkin kokeillut, ja päätin, että tämä yritys jää ainoaksi. Palasin siis toiseen suunnitelmaan.

Sitten olinkin luovuttaja. Ja pappi. Ja hihhuli. Ja tuleva työtön.... lista jatkuu pidemmällekkin. Nykyään aina opiskelupaikkaa kysyttäessä saa olla selittelemässä, että miksi ihmeessä sinä nyt sinne haluat? "No kun ne asiat kiinnostaa", ei riitä vastaukseksi. "Tuleeko susta pappi?" on yleensä seuraava kysymys, vastaan tämän hetkisen fiilikseni mukaan, että ei tule. Sen jälkeen toistuu ensimmäinen kysymys uudelleen, ja päädyn sitten mutisemaan, että meitsistä tulee varmaan opettaja. No enhän mä siitäkään varma ole, mutta se ainaki (yleensä) saa nämä kummaksuvat kysymykset opiskelupaikasta (jota meitsillä ei edes vielä ole) loppumaan.

"Mikä susta tulee isona?" ei ole mitenkään hirvittävä kysymys. Se on vain se äänensävy, jolla se kysytään. Halveksunnan ja kummastuksen omituinen sekasikiö. Ei siitä kuitenkaan voi liiemmin pahastua, eihän kaikki voi ymmärtää miksi, joku haluaa jotain tiettyä juttua opiskella. Se väheksyntä on pahempaa. "Eihän se oo mikään tiede", "Sielhän on vaan jotain hihhuleita", "Eiks toi oo vähän alisuorittamista?", "Tuleeks sust joku pappi?". Tänään, kun olin sijaisena, ja sanoin että opiskelen avoimessa yliopistos teologiaa niin vastauksena kuulu kysymys: "Missä sun risti on?" Toi kysymys oli jollain tavalla vika tikki, ja sen takia halusinki tästä kirjoittaa.

En ymmärrä, en kuollakseni käsitä, miten ihmeessä se, että minä haluan opiskella uskontoja ja niiden vaikutusta tekee musta yhtään vähempää oikeeta opiskelijaa ja miten maailman merkityksillisimpiin kuuluvien ilmiöden tutkiminen ei voi olla tiede jonkun mielestä? Miten se tekee musta yhtään enempää papin (joissa tai joksi haluavissa ei ole muuten mitään vikaa) tai hihhulin, jos mä haluan ymmärtää uskonnon alkuperää tai kehitystä. Mä en oikeasti ymmärrä miten se on alisuorittamista jos menen opiskelemaan ainetta, joka kuulostaa yhdistävän kaiken mikä mua kiinnostaa. En vaan ymmärrä.

Mutta meitsi pitää mun pään pystyssä ja lipun korkeella. Meen ylpeänä opiskelamaan sitä mistä tykkään ja teen parhaani iskeäkseni väheksyjille luun kurkkuun. Ja sen teen hymyillen.

"Ensin he jättävät sinut huomiotta, sen jälkeen he nauravat sinulle, sen jälkeen he taistelevat sinua vastaan, sen jälkeen sinä voitat" - Mahatma Gandhi

Itsestäänselvyyksien traktaatti

#Save the Artic 30 ja silleen, tätähän ne kaikki viherpiipertäjä kommarit ovat viime aikoina kovasti hokeneet. Harrastivat merirosvousta ja nyt saavat maksaa siitä.  Osa Suomen valtiojohdosta Erkki Tuomiojan (joka on sosialisti, tietenkin) vanavedessä on jo ehtinyt kritisoida Venäjän ihmisoikeustilannetta, vaikka tälläisestä toiminnasta saattaa olla haittaa esimerkiksi kun istutaan neuvottelupöytään viisumivapaudesta puhuttaessa. Nyt vaarannetaan siis suuret tuotot. Jos Susanna Koski & co johtaisivat tätä maata, säästyisimme tälläiseltä uhalta, koska he poistaisivat Suomen politiikasta solidaarisuuden ikeen ja johtaisivat meidät individualialismiksi kutsuttuun ihanuuteen. Näin Sini Saarela, sekä koko Suomen kansa, olisivat niin sanotusti "Every man for himself"-tilanteessa, eufoorista!

Itsehän en kyllä tälläistä kannata tai niele. Voin sanoa olevani poliittisilta mielipiteiltäni pesunkestävä vihervassari. (ainakin niin kauan että kylmä maailma vähitellen tappaa idealismini ja muutun kyyniseksi oikeistolaiseksi) Kyllä, olen juuri niitä tyyppejä joiden mielestä yhteisön etu menee yksilön edelle, ihmiset ovat talouskasvua tärkeämpiä, valtion kiellot ovat ihan okei niiden hyödyttäessä yhteisöä ja arktisten alueiden öljynporaus kieltoa.

On kuitenkin sanottava, että kapitalismi on hyvin kaunis ajatus. Veikkaan kuitenkin että vanha setä Smith ei tykkäisi siitä, miltä se näyttää nykyään. Kapitalisminhan piti tuoda kaikille lisää hyvinvointia. Jokainen maa tuottaisi niitä tuotteita, mitkä ovat halvimpia tuottaa ja kävisivät kauppaa näillä halvoilla tuotteilla, niin kaikki saisivat enemmän. Hyvä idea eikö niin?

Ongelmaksi muodostuu lähinnä se, että valtioilla ei ole enää mitään valtaa talouteen. Elämme korporatismin ja pakotetun vapaakaupan maailmassa. Maailmassa, jossa talouden sääntely on kirosana ja yrittäjän etiikka hyvin laiha. Maailmassa, jossa mikään ei suojaa köyhää rikkaalta ja tuloerot ovat sallittavia. Maailmassa, joka on, Leniniä lainatakseni, imperialismin korkeimmassa vaiheessa, kun Afrikka on vain suuryritysten leikkikenttä. Maailmassa, jossa kaikkein tärkein ja pyhin asia on talouskasvu. Kuka tälläisessä maailmassa haluaa asua? Miksi tälle ei tehdä mitään?!

Syynä on tietenkin itsekkyys, niin valtioiden kuin ihmisten. Jos kaikki samanaikaisesti ymmärtäisivät, että rajaton kasvu rajallisessa maailmassa ei ole mahdollista, talous ei voi kasvaa ikuisesti, maapallo ei kestä tälläistä väestönkasvua, ja että olisi oikein jos kaikilla olisi yhtä paljon kaikkea kivaa, jos länsimaat luopuisivat vaatimuksistaan kehitysmaiden vapaakaupalle ja sen sijaan vaikka lisäsivät kehitysapua ja tukisivat afrikkalaista yrittäjyyttä eurooppalaisten ja amerikkalaisten kustannuksella, tai jos kehitysmaat lisäisivät sääntelyä ympäristön osalta, olisivat kaikki onnellisempia. On totta että kaikki joutuisivat luopumaan jostakin, mutta tekeekö se kolmas hampurilainen sinut todella onnelliseksi?

Tarvittaisiin sekä yksilön, että valtio tason epäitsekkyyttä ja nöyryyttä nykyisen omahyväisyyden ja materialla pöyhkeilyn sijaan. (Oi voi, Nietzsche kääntyy haudassaan) Tarvitaan valtiotason ristin teologiaa, niin että todella kulkisimme mukana toisten kärsimyksessä, ja tekisimme kaiken minkä voimme parantaaksemme yhteisiä olosuhteitamme. Kuokalle ja Jussille on taas töitä, mutta suo on tällä kertaa vähän isompi. Tässä maailmassa tarvitaan, aivan kuten lastenkin kasvatuksessa, rakkautta ja rajoja kaikille!
(Ja ehkä vähän vallankumousta viva la revolution! tms.)